Miksi kuvaan - tarinani valokuvaajana

Tänä keväänä tulee kymmenen vuotta siitä, kun löysin valokuvauksen. Elin silloin elämäni rankinta aikaa meidän esikoisen kuoleman jälkeen. Jossain siellä surun, ikävän, masennuksen ja pohjattoman tyhjyyden keskellä etsin epätoivoisesti edes jotain merkitystä elämään. 

Silloin sain veljeni kameran lainaan ja aika nopeasti huomasin, miten se mahdollistaa näkemään maailman ihan uudella tavalla. Syttyi ihan valtava palo ja tarve oppia kuvaamaan kaikki mahdollinen kauneus, mitä ympärillä näin. 

Enemmän, kuin mitään muuta, haaveilin kuitenkin toisesta lapsesta. Siinä surussa mikään muu ei tuntunut tuovan tarpeeksi merkitystä elämään. Vihdoin, loputtoman pitkältä tuntuneen vuoden odottamisen jälkeen tein positiivisen raskaustestin. 

Raskausaika oli jatkuvaa pelkoa siitä, että tämäkin lapsi otetaan meiltä pois. Mutta se toi myös valtavasti toivoa. Toivoa siitä, että tällä kertaa kaikki menee hyvin ja me saadaan elää yhdessä perheenä. Ajattelin, että jos kaikki menee tällä kertaa hyvin, niin aion nauttia joka ikisestä hetkestä, mitä meillä on. Että en ikinä saa unohtaa antaa arvoa sille, millä on oikeasti merkitystä, vaikka kuinka arki tulisi vastaan. 

Ja niinhän se arki tuli, onneksi. En todellakaan muista aina olla tarpeeksi läsnä. Enkä muista jatkuvasti olla kiitollinen siitä, mitä sain. Nämä kokemukset ei tehny musta immuunia inhimillisille tunteille, arjen väsymykselle ja suorituskeskeisyydelle. Mutta nämä kokemukset autto mua löytämään valokuvauksesta keinon pysähtyä edes välillä näiden merkityksellisimpien asioiden äärelle. Nämä kokemukset antoi mulle kyvyn nähdä se kauneus, mitä elämässäni on ja valokuvauksesta löysin keinon sen tallentamiseen pysyväksi. 

Tänä päivänä saan olla niin kiitollinen siitä, mitä kaikkea tämä on mahdollistanut ja miten saan nyt työkseni tallentaa näitä samoja tunteita toisille.

Että mahdollisimman moni muistaisi pysähtyä ja katsoa lähelle, antaa ajan ja arvon niille oman elämän merkityksellisimmille asioille.

Ilman pysähtymistä elämä menee ohi, eikä tätä aikaa saa ikinä takaisin.